Päivittäiset arkistot: 18.12.2019

1 artikkeli

Rauhallista joulua ja onnea vuodelle 2020

Vuosi 2019 oli APOA-hankkeelle hedelmällinen. Paljon asioita saatiin aikaan ja monia jäi vielä vaiheeseenkin, mutta hankettahan on vielä vuosi jäljellä.

Keväällä hankkeen puitteissa keskityttiin Moodleen ja sen ominaisuuksien kehittämiseen oppimisanalytiikan suuntaan. Lisäosia asennettiin ja saatiin sitä kautta Moodleen työvälineitä opettajille. Samaan aikaan pilottiopettajat aloittelivat työtään ottamalla näitä välineitä haltuun ja suunnittelemalla tulevia pilottitoteutuksiaan. Keväällä järjestettiin myös erilaisia tilaisuuksia, joissa oppimisanalytiikkaa esiteltiin opettajille eri tavoin: huhtikuussa oli SAMKin APOA:n järjestämä oma Oppimisanalytiikka-tilaisuus, jossa paikalla oli lähes 30 kiinnostunutta kuulijaa. Lisäksi kevään aikana järjestettiin Raumalla ja Huittisissa eri tiimeille koulutusta oppimisanalytiikan välineistä. Myös ensimmäisen luonnokset EXAMiin saatavasta analytiikasta suunniteltiin ja vietiin kehittäjille.

Kesän aikana toteutui ensimmäinen APOA-pilottiopintojakso, josta kerättiin ensimmäiset palautteet niin opiskelijoilta kuin opettajiltakin. Kesän aikana varmistui myös, että SAMKin APOA-hankkeesta hyväksyttiin kaksi konferenssiesitystä. Marraskuun alkuun Tokion ACE2019 konferenssiin ja SAMK-SeAMK-tutkimuspäiville Poriin. Lisäksi pyydettiin esitys Ammattikorkeakoulujen opintoasiainpäiville Poriin. Kesän aika oli siis aktiivista kirjoittamisen ja matkavalmistelujen aikaa, vaikka lomaakin ehdittiin pitämään.

Syksyllä pääasiallinen toiminta kohdistui pilottiopintojaksoihin sekä aiemmin mainittuihin esityksiin. Lisäksi EXAMin analytiikan suunnittelua jatkettiin EXAM-konsortion sisällä. EXAMia käyttäville opettajille kysely heidän tarvitsemastaan analytiikasta. Tämän kyselyn tulosten ja aiemman suunnittelun pohjalta saatiin jo ensimmäiset konkreettiset näkyvät osiot EXAMiin. EXAMin sisäiseen kehitysversioon saatiin näkyville Tentin yhteenveto -sivu, jolla on nähtävissä perustietoja tentistä, palautteen lukemisen status sekä esimerkiksi arvosanajakauma. Tenttin yhteenveto-sivu tullaan julkaisemaan kevään aikana EXAMin versiossa 5.2.

Nyt on aika rauhoittua joulun viettoon ja nauttia vuoden vaihtumisesta. Tuokoon uusi vuosi kaikille, mitä eniten toivotte.

Katja