Päivittäiset arkistot: 18.4.2019

1 artikkeli

APOA-päivä

Satakunnan ammattikorkeakoulussa pidettiin tiistaina 16.04.2019 tapahtuma, jossa meillä oli puhujina kaksi arvostettua hankelaista; Tampereen ammattikorkeakoulun Innovaatiopalveluiden Sami Suhonen sekä Turun Yliopiston oppimisanalytiikkatiimin Erkki Kaila. Tapahtuman tarkoituksena oli innostaa ja herättää keskustelua, että kiinnostusta oppimisanalytiikkaa kohtaan. Tässä tunnuttiin onnistuvan varsin hyvin, sillä osallistujia oli hyvin sekä paikan päällä, että verkossa ja vuoropuhelua syntyi aiheen tiimoilta.

Tapahtuman aloitettiin kertomalla lyhyesti APOA-hankkeesta, jonka jälkeen siirryttiin avaamaan oppimisanalytiikan käsitettä. Ensimmäisen osuuden aikana esille nousi paljon analytiikan tuoman datan perusteella tehtävien reagointimallien muodot, vaikutukset ja vastuut. Hyvinkin paljon puhuttiin myös siitä, kuinka paljon myös opiskelijalle analytiikka merkitsee kehityksen mittarina. Yksi huolenaiheista keskittyi oppimisanalytiikan tuomiin ristiriitoihin käsiteltäessä eri järjestelmistä tulevaa dataa, jota pystyvät käsittelemään tietyt henkilöt mutta eri perspektiiveistä. Kenen vastuulle reagointi jää? Ketä tekee ja mitä? Näistäkin asioista keskusteltiin jo hyvin ennen päivän puoltaväliä.

Toisella puolikkaalla keskityttiin paljon teetettyihin testiotoksiin. Analytiikkaa ollaan käytetty ja sovellettu Suomessa jo useamman vuoden ajan, mutta Turun Yliopisto oli erityisesti keskittynyt oppimisanalytiikkaan tutkimuksissaan. Heillä oli olemassa jo hyvä testikenttä, paljon otoksia ja tuloksia oppimisanalytiikan hyödyistä, huomioista ja puutteista. Yhtenä käsittelyn aiheena heillä oli ollut datan rajaus, mikä tieto oli relevanttia tuloksien valossa ja mikä ei, toisena hyvänä huomiona keskustelun kautta nousi asiayhteydet opiskelijoiden ajankäytön, kurssien suoritusjärjestyksen ja –tavan sekä opinnonohjauksen välillä suhteessa arvosanaan ja yleisesti opiskelijan suoriutumiseen opinnoistaan.

Oppimisanalytiikalla saadaan selvitettyä paljon pieniä, huomaamattomiakin tekijöitä opiskelijoista, joilla voidaan auttaa opiskelijoita pärjäämään tai ohjata heitä oppimaan enemmän. Opettajaa tämä auttaa tehostamaan ja optimoimaan opintojaksoja sekä kehittämään näistä enemmän opiskelijoita tukevia kokonaisuuksia. APOA-hankkeelle kysymykseksi jääkin selvittää, kuinka nopeasti saamme tämänkaltaiset järjestelmäintegraatiot tehtyä osaksi olemassa olevia järjestelmiämme niin että näiden käyttöystävällisyys ei syö opettajilta ja muilta tahoilta enempää opetusresursseja.

-Matias